Syysleiri 2008
Leiri alkoi jo perjantaina ja tietenkin Eggolla. Näkyvyys oli
kohtalainen ja keli oli hyvä. Vaikka ensimmäinen olikin hieno, kävimme vielä
Pyhämaalla poijuttamassa. Siellä näkyvyys ei ollut hyvä, mutta valoa kyllä oli
riittävästi.
Lauantaina menimmekin suurella porukalla Hankoon. Meillä oli kolme kumivenettä
ja 15 sukeltajaa. Hylkyinä oli Keulis ja Garppen. Ja illalla ohjelmassa olikin
muinaistulien yö. Eli pitkin niemeä sytyttelivät kokkoja ja juhlivat. Mekin
kävimme Sommarössä Johannan luona.
Sunnuntaina olikin jälleen Eggon vuoro. Näkyvyys oli parantunut ja kelikin vielä
hyvä.
Maanantaina menimme Eiralle vaikka keli olikin hieman kova. Siellä oli hyvä
näkyvyys. Toinen sukellus oli Pirtu hylyllä. Siellä oli paljon sakkaa.
Tiistaina menimme ensin Eggolle. Keli oli sateinen mutta tuulta ei ollut kuin
4m/s. Sen takia ajattelimme mennä seuraavan Eiralle. No keli kumminkin jälleen
yllätti ja jouduimme kääntymään Eggolle. Sehän ei tietenkään
haitannut. Ja jälleen saimme yhden hienon dyykin rakastamallemme hylylle.
Keskiviikoksi on luvattu huonoa keliä, mutta meille tulee uusia sukeltajia niin
kai se on vaan merelle lähdettävä.
Keskiviikko aamuna oli kumminkin hieman väsyneenpää porukkaa ja päätimme
suosiolla jättää eka dyykki väliin. Ja koska keli oli huono tehtiin päivän
dyykki Antoniolle. No ei siellä ollut hyvä näkyvyys.
Ja torstaina tuuli jatkuu. Joten ulos ei asiaa. silti lähdimme aamulla uudelle
Glåskärin hylkyä etsimään. Jouduimme menemään osan matkaa ulkona ja siellä olikin
keliä. Aurinko kumminkin paistoi ja mieliala oli korkealla. Parkkeerasimme
suojan puolelle. No hylkyä ei löytynyt. Näkyvyys oli kumminkin hyvä ja kaikki
olivat tyytyväisiä. Keli jatkui aurinkoisena ja toisen teimmekin sitten
Siipirattaalla. Näkyvyys jälleen surkea. Illalla ilmakivääri mestaruuden voitti Mare ja saunan jälkeen paistoimme muurinpohjalettuja.
Perjantaina tuuli vaan jatkuu, joten jouduimme miettimään jälleen kohdetta.
Glåskäriltä kun viimeksi emme löytynyt hylkyä, niin päätimme mennä uudelleen. No sama
tulos, mutta näkyvyys oli edelleen mainio. Loppu päivän vietimme Tammarissa. Ja
illalla saimme jälleen muurinpohja lettuja. Kelikin alkoi illalla tyyntyä.
Lauantaina keli oli hieno ja saimme muutaman uuden sukeltajan. Siispä menimme
Eiralle ekalle dyykille. Muuten kiva keikka, mutta näkyvyys oli huono.
Iltapäivällä suunnistimme Eiralle ja pari kävi Pirtulla. Näkyvyys huono.
Nyt oli sitten viimeinen ilta ja seuraavana päivänä kamojen kasaus. Pika
vierailu Tähdessä ja loppu ilta mökeillä.
Sunnuntaina sitten koettiin ensimmäinen takaisku, kun joku oli tarvinnut meidän
bensat. ja niinpä kumppareita oli tankattava jotta ne saatiin siirrettyä.
Muuten leirillä keleistä huolimatta oli kiva fiilis koko viikon, kiitos mukavan
porukan. Ja erityisesti Elalle joka otti vastuun niin ruuasta kuin myös
taloudesta. Ja kiitos Mikolle joka oli järjestänyt käyttöömme hienon vajan.
![]() |
|
| Eiran päällä. Ja keliäkin oli | |
![]() |
![]() |
| Osa Hangossa käyneestä ryhmästä | Saimme käyttää tätä varastotilaa niin kompuralle kuin kamoille |
![]() |
![]() |
| tässä lähtö Hangosta | Prediumin satamassa |
|
Ja tässä yksi vauhdikas video, toivottavasti näkyy |
|
![]() |
![]() |
| Esa meidän täyttöasemalla | Kumpparit odottelevat sukeltajia Eggon päällä |
![]() |
![]() |
| Lammikin toimi kuskina(Keulis) | Siipirattaalla |
![]() |
![]() |
| Hippu lähti pelastamaan Jykää vedestä | Turisteja siivellä |
![]() |
![]() |
| Ensimmäisenä lauantaina vietettiin muinaistulin iltaa Tammarista Hankoon. Me kävimme Sommarössä | |
![]() |
![]() |
| Pari kuvaa liikeestä | |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Leiri päivä maksaa 20€.
Sisältää mökin, sukellukset ja ilmat.
Pelkkä majoitus 10€
| pe | la | su | ma | ti | ke | to | pe | la | su | ||
| 1 | Joke | a | |||||||||
| 2 | Make/R | ||||||||||
| 3 | Jykä | ||||||||||
| 4 | Ela | ||||||||||
| 5 | Juha | ||||||||||
| 6 | Esa | ||||||||||
| 7 | Miia/H | i | |||||||||
| 8 | Mari/S | ||||||||||
| 9 | Olli | - | |||||||||
| 10 | Tarja | ||||||||||
| 11 | Helin | a | |||||||||
| 12 | Lammi | ||||||||||
| 13 | Arska | ||||||||||
| 14 | Ron K | ||||||||||
| 15 | Hannele | ||||||||||
| 16 | Jonkka | ||||||||||
| 17 | Tuula | ||||||||||
| 18 | Timo M | ||||||||||
| 19 | Mia P | i | |||||||||
| 20 | Pasi S | ||||||||||
| 21 | Kapanen | ||||||||||
| 22 | Sami | ||||||||||
| 23 | Poma | p | |||||||||
| 24 | Roni | ||||||||||
| 25 | |||||||||||