|
 |
Syysleiri jälleen takana. Tekstin alta löytyy tarinaa
päivätasolla, mutta tässä pieni tiivistelmä leiristä.
Tarkoitus oli asua kokoajan Prediumissa. Mutta pienen sähläyksen jälkeen
ei meillä ollutkaan yhtään mökkiä varattavissa. Onneksi Olli oli kertonut
Kosthåll nimisestä paikasta Skogbyssä. Se on viihtyisä "majatalo". Sitä
pitävät Partiosukeltajiinkin kuuluva Teemun sukulaistensa kanssa. Sieltä
onnistuimme saamaan majoituksen ekaksi viikonlopuksi. Myös iltaruokailun
hoidettiin sieltä. Kun vielä veneemme ja kamamme olivat alhaalla vajassa ja
laiturissa, ei paikka olisi voinut paremmin toimia. Vaikka siirryimme
Prediumiin, toiminta jatkui samalta laiturilta.
Kompuramme ei mahtunut sisään, joten jouduimme jälleen pumppaamaan ulkona.
Onneksi se tehtiin merenpuoleisella puolen ja näin äänihaitat jäi
mahdollisimman pieniksi.
Pyrimme välttämään turhia ajoja rantaan, mutta porukkaa tuli ja meni kokoajan.
Näin emme ehkä ihan onnistuneet.
Ruokailu oli myös hyvin järjestetty. Vaikka välillä myöhästyimmekin sovituista
ajoista, ei ongelmia syntynyt. Ruoka oli ,pyyntimme mukaisesti, Ullan
valmistamaa peruskotiruokaa. Kahtena päivänä saimme Teemun vaimon valmistamaa
Thai ruokaa. Se olikin mukavaa vaihtelua
Leiri järjestettiin parin viime vuoden tapaan pienveneillä.
Alustavasti kerho ja Jykän kumpparien piti hoitaa homma. Varauksia kumminkin
tuli niin paljon, että vielä yhtä venettä tarvittiin. Juhan kautta sen
saimmekin. Se vaan oli saanut matkalla hieman asfalti-ihottumaa ja Itäväylän
Pursiseura uuden jäsenen. Onneksemme meidän ei tarvinnut käyttää sitä. Kapanen
tuli omallaan isolla avoveneellä. Sovimme hänen kanssaan, että tarvittaessa
käytämme hänen venettä
Kapasen tulo sähköisti muutenkin. Hänellä kun oli paljon tietoa hylyistä. Näin
myös saimme uusia kohteita.
Peruskohteemme Eira ja Eggo tietenkin käytiin. Joskin molemmissa oli huono
näkyvyys. Eggolla viimeisellä kerralla suorastaan surkea. Monessa paikassa oli
maitomaista sakkaa joka haittasi näkyvyyttä. Onneksemme pääsisimme nauttimaan
hyvistäkin näkyvyyksistä.
Saimme muutaman tosi hienon uuden kohteen, joita tulemme hyödyntämään
tulevissa leireissä.
Koska kelit suosi meitä pidimme pari päivänleiriäkin saarilla.
Yhden Jussarössä ja yhden Segelskärissä. Eväät ja varapulloja oli riittävästi.
Molemmat paikat olivat mielenkiintoisia niin vedessä kuin maallakin.
Hurja määrä hylkyjä . (4 Jussarö, 2 Segelskär (1ja
Ron1), Jenny,
Grandbusken,
Koverhar, Pyhämaa,
Siipiratas,
Aspharu,
Parsu1, Äggharu, Eggo,
Eira taitaa olla uusi
ennätys.
Leirillä kävi yhteensä 33 henkeä.
Leirin onnistumiselle suurin kiitos Partiosukeltajille jälleen hienosta
yhteistyöstä.
Kiitämme myös Kapasta veneen käytöstä ja hyvistä vinkeistä koskien hylkyjä.
Allekirjoittanut on iloinen kun on voinut jakaa järjestelyvastuun aina niin
luotettavien Jykän ja Elan kanssa.
Takana on siis hieman erillainen, mutta kumminkin niin tuttu syysleiri.
Väsynyt mutta tyytyväinen
Joke
Päivä päivältä
Ensimmäiset tulivat leirille jo torstai
iltana. Vastaanotto Kosthälissa oli hyvä ja majoituimme.
Perjantai aamuna laitoimme veneet veteen. Tuuli oli niin kova, ettemme sitten
lähteneet mihinkään. Kävimme kumminkin moikkaamassa Marea, joka oli Artsin
mökillä. Kävimme myös Johannaa tapaamassa.
Porukka lisääntyi parilla. Myös Mertovaarat, Olli ja Pasi tulivat, mutta he
menivät Mertovaarien mökille.
Lauantai aamu. Nyt ei tuullut kuin nimeksi. Lisää porukkaa tuli neljä. Veneet
tankattiin ja suunnistettiin Eggolle. Mukaan tuli vielä Jonkka yhden kortin
uusijan kanssa. Heidät vietiin luodolle Eggon vierelle. Eggo nähty ja rantaan
pumppaamaan pulloja. Iso kompura vikuroi ja aloitimme pikku Bauereilla. Isokin
saatiin kuntoon. Seuraavat keikat menikin sitten Parsu1:lle ja Siipirattaalle.
Näiden jälkeen söimme ja pumppasimme jälleen pullot täyteen. Sillä menimme
vielä yödyykille Pyhämaalle.
Nyt kaikki odottavatkin jännityksellä sunnuntain keliä, sillä suunnitelma on
mennä Eiralle.
Su aammu valkeni tyynenä ja pilvisenä. Mutta tuulta ei yhtään. Eli menimme
Eiralle. Aivan upea keli. Pinnan alla ei näkyvyys ei ehkä paras mahdollinen,
mutta silti riittävä.
Oli hieno dyykki. Sitten takaisin ja pullot täyteen. Nyt jakauduimme kahteen
porukkaan. Toiset sai uuden loistava ehjän hylyn ja toiset löysivät vain
merimiinan. Ja taisi potkurikin kärsiä sillä reissulla.
Ja taas rantaan pulloja täyttämään. Ruuaksi saimmekin thaimaalaista ruokaa,
jonka Teemun vaimo meille teki. Vähän tuulahduksia etelästä.
Kun vielä muuttimme Prediumiin mökkkeihin. Ja sauna laitettiin heti päälle.
Oli sunnuntai käsitelty.
Maanantai aamuna oli, jos mahdollista vieläkin tyynenpää. Aamulla kävimme
eräällä uudella hylyllä. Pinnalla paistoi aurinko ja pohjalla oli mahtava
näkyvyys. Päivän aikana pilvistyi hieman, mutta tuuli ei noussut. Toisella
sukelluksella porukka jakautui. Kumpparit meni Egharulle ja Kapasen veneen
piti mennä parsu1:lle. Näkyvyys oli kumminkin lähes nolla, joten menivät
Aspharulle. Eggharulla taas oli hyvä näkyvyys ja kaikki olivat tyytyväisiä.
Jälleen ruokailun jälkeen saunaan ja katselemaan valokuvia.
Tiistai. Päätimme sittenkin mennä Jussaröhön. Aamulla keli hieman pilvinen
mutta se kirkastui. Matka oli helppo kun ei tuullut yhtään. Osalle tämä oli
eka vierailu saarella. Niinpä sukelsimme ns. hopeaprikillä. Sitten sytytimme
nuotion ja paistoimme makkaraa. Osa lähti myös kiertämään saarta. Yksi vene
kävi etsimässä uutta hylkyä ja sen myös löysivät. Sitten jälleen jakauduimme
kahteen porukkaan. Toiset kävivät vielä sukeltamassa toisella puolen Jussaröä.
Lopulta kaikki tulivat tyytyväisinä rantaan.
Sitten syömään ja pulloja pumppaamaan.
Keskiviikko aamu oli hieman harmaa, mutta edelleen tyyni. Kapanen lähti
tutkimaan yhtä uutta hylkyä ja me muut Eiralle. Eiralla ei oikein ollut hyvä
näkyvyys, mutta kannatti silti käydä. Paluumatkalla kävimme vielä samantien
Eggolla. Kaksi hylkyä yksi ajo. Rantaan ja pulloja täyttämään. Tai siis osa
vaan. Jykä kun otti pari kyytiin saman tien ja lähti uudelleen keikalle. Kapanen
jatkoi etsimistä ja me muut päätimme vielä lähteä Koverharin hylylle. Kun
Kapanen löysi hylyn, kävimme päivän aikana yhteensä viidellä hyllyllä.
Mielestämme aika toimintarikas päivä. Kun vielä kävimme tutkimassa yhden
rannalla olevan hylyn, taisi saldo olla kuusi hylkyä.
Nyt valmistaudumme lettukesteihin.
Torstai aamu oli aivan upea. Jälleen porukka jakaantui kahtia. Osa lähti
tutkimaan uutta paikkaa ja toiset Eggolle. Eggolla näkyvääs oli suht' huono,
mutta kumminkin riittävä. Toinen tehtiin kaljaasi Jennylle. Tämä keikka ei
mennyt oikein putkeen. Vaikka meillä selvät kordinaatit ei kaikki sitä
löytäneet. Hylky kummin oli tosi hyvä. Aihetta on varmasti käydä uudelleenkin.
Toinen porukka tutki edellisen päivän löytöä. Kaikennäköistä mielenkiintoista
löytyikin.
Upea päivä päättyi kuten muutkin. Syömiseen, saunomiseen ja päivän kokemusten
jakamiseen.
Perjantai alkoi tuulisena. Lähdimme silti Segelskärille koko päiväretkelle
katsomaan I ja II. Ulkona keli olikin hieman erinlainen kuin edellisinä
päivinä. Nyt oli keliä. Meno oli siis rynkytystä. Perille kumminkin päåstiin.
Leiri pystyyn ja hylkyjä etsimään. Ensimmäinen haku meni hudiksi. Mutta
sukeltamalla se kumminkin löytyi. Melko hajallahan se oli. Proomu joka on
hajonnut pitkin pohjaa. Näkyvyys oli hyvä. Välillä syötiin eväitä. Samalla
kelikin muuttui. Tuulen suunta muuttui ja aallokko laski. Ronikin lähti
katsomaan proomua. He tulivat Miran kanssa takaisin sukeltamalla ja mitäs
sitten. Roni1:n löytyi (1600-1700). Eli Roni löysi uuden hylyn vahingossa
jonka nimesimme hänen mukaan. Sitten oli ilmat kaikilta loppu ja paluumatkan
aika. Pientä jännitystä oli kumpparin polttoaineen riittävyyden kanssa. No
hyvinhän se riitti, sillä neljänkympin tankkiin meni vain 39,5litraa.
Syömäänkin ehdimme vasta puoli seitsemän. Pumppausten jälkeen kello oli lähes
yhdeksän. loppu ilta normaalilla kaavalla. Sauna ja ehkä pari olutta.
Lauantaina satoi koko päivän ajoittain. Tuulikin oli aamulla kohtalainen. Näin
päätimme (päätin) mennä Eggolle. No se kyllä väärä valinta. Näkyvyys oli
todella huono, ehkä huonoin mitä nähty. Kaikki kumminkin kävivät ja
huumorillahan se otettiin, onneksi. Sitten pumppaamaan pullot. Toinen dyykki
tehtiin Eggharulle.. Sielä olikin huomattavasti parempi näkyvyys. Tämä oli hyvä
vaihtoehto leirin viimeiseksi viralliseksi dyykiksi. Kosthållissa oli jälleen
thaimaalaistaruoka. On aina mukava ottaa perusruuan väliin jotain muuta.
Olimme tyytyväisiä heidän valmistamaan ruokaan ja ystävälliseen
henkilökuntaan.
Osa keräsi kamansa ja poistui jo tänään. Osa jäi vielä viettämään viimeistä
iltaa ja valmistautumaan leirin purkuun sunnuntaina
Sunnuntaina saimme kamat kasaan nopeasti ja niin pääsimme paluumatkalle.
Hinnat ja jne....Pari
lisäkuvaa
| |
|
 |
 |
| Tälläinen merikäärme nousi Eiralta |
Timo, Jykä ja Taru nauttivat vauhdista |
 |
 |
| Välillä pullot täyteen ja samalla.. |
voi hieman levätä Miia ja Ari |
 |
 |
| Segelskär toimintaa |
Segelskärin tauko, huomatkaa kekseliäs
veneiden kiinnitys |
 |
 |
| Äijät kattelee kun... |
muut menee veteen |
 |
 |
| Taustalla Kosthåll |
Ja potkurin vaihtoa vauhdissa |
 |
 |
| Tällä kertaa Jussarössä hyvä keli |
Lounastauko Jussarössä |
 |
 |
| Barbara vaudissa |
Jussarön majakka. Taru ja Roni |
 |
 |
| Tässä vajassa oli meidän kamat |
Toimintaa |
| |
|
| |
|