|
Naisten veneenkäsittely kurssi 1A/2010 |
||
| Näin on pidetty ensimmäinen
veneenkäsittelykurssi, joka oli suunnattu naisille. Kursille ilmoittautuikin
6 enemmän tai vähemmän venettä käsitellyttä daamia. Kokoonnuimme klo.11.00 Elalle ja Jykälle. Aluksi käytiin läpi käytettävät veneet ja aivan perustiedot navigoinnista teoriassa. Teorian jälkeen tutustuimme veneisiin. Mistä virta päälle, missä sammutin jne.. Teorian jälkeen siirryimme Nikuviikkeniin. Nyt harjoiteltiin veneen laskua trailerilta veteen ja siihen liittyvät kommerverkit. Moottori pois kuljetus asennosta. Tulpat kiinni. Virta päälle jne. Kun veneet vedessä käydään läpi uudelleen kaikki jo teoriassa esitetyt. Trimmi, plotteri, ryyppy (ei kuskille), käynnistys, vaihteet. Kouluttavat Jykä ja Joke ajoivat mallikierroksen jonka jokainen sitten sai ajaa itsenäisesti. Ajo alkoi aina käynnistyksellä, sitten vaihde päälle ja menoksi. Reitti lähti satamasta, joten rauhallisesti liikkeelle. Kun tilaa hana auki. Keli ei ollut ihan tyyni, joten ajaminen oli hieman vaativampaa. Kiersimme lenkin ja satamaan palatessa ajoimme veneen laituriin, jossa vene kiinni ja sammutus. Ajon aikana pyrimme lukemaan hieman myös kierroslukuja ja nopeutta. Samalla seurasimme merimerkkejä ja muuta liikennettä. Kun kaikki olivat ajaneet kierroksen, lähdimme pienelle matka-ajolle Finnairinvenekerhon saareen. Tarkoitus seurata merimerkkejä ja liikennettä hieman laajemmin. Hyvin vielä muistettiin mikä merkki ja kummalta puolen kierretään. Rantauduimme saareen ja söimme eväät. Sitten paluu Nikuviikkeniin. Viimeisenä oli vuorossa veneiden nosto ja kuljetuskuntoon saattaminen. Paluu Korsoon ja illanviettoon. Jossa tietenkin vielä saattoi käydä läpi päivän tapahtumia. Vähimmäis tavoitteena oli, että he pystyvät tarvittaessa käsittelemään venettä merellä, jos tilanne sattuisi sellaista vaatimaan. Siihen mielestämme pääsimmekin. Tytöt käsittelivät veneitä todella hyvin. He saavat tarvittaessa veneen liikkeelle ja uskaltavat ajaa sitä. Tietävät teoriassa kaikki tärkeimmät merimerkit. Pyrimme järjestämään jatkokoulutusta, jos sellaiselle löytyy tarvetta. |
||
![]() |
![]() |
![]() |
| Veneeseen tutustuminen | Daamit saapuu rantaan | Veneen laskua valmistellaan |
![]() |
![]() |
täd |
| Kaikki valmista laskuun | Pudotus | Sitten tutustutaan uudelleen kaikkiin laitteisiin. Tässä uusi plotterimme |
![]() |
![]() |
![]() |
| Jahah, kukas aloittaa | Kuski valittu, menoksi | Myös toisessa veneessä kuski valittu |
![]() |
![]() |
![]() |
| Tuulta +10m/s, aallokko n.40-60cm ja hauskaa on | Sitten laituriin ja kuskin vaihto | Pieni neuvonpito ja uusi kuski pukille |
![]() |
![]() |
![]() |
| Matkalla venekerhon saareen | Rantautuminen saareen | Paluumatkalle lähtö, Jykä osoittaa suunnan |
![]() |
![]() |
![]() |
| Ajot ajettu, veneiden nosto alkaa | Vene trailerin luoa... | Ja sitten vaan veivaamaan |