Orca-safari 2004, Lofootit, Pirka-team 

Sukeltamaan Lofooteille marraskuun alussa, miksi ihmeessä? Meitä houkutteli sinne tietysti Orcinus Orcat elikkäs miekkavalaat! Tähän aikaan vuodesta ne tulevat laumoittain Lofoottien ja mantereen väliselle merialueelle silliparvien perässä. Tuulinen ja sateinen, jopa myrskyinen sää merellä haittasi jonkin verran suunnitelmiamme. Lofoottien lumihuippuiset maisemat, kirkas vedenalainen maailma ja tietysti ne miekkavalaat tekivät tästä sukellusreissusta aivan uudenlaisen kokemuksen.
Pirka-teamin Orca safarille lähti yksitoista sukeltajaa, joista kuusi Finnairin sukeltajia. Ryhmän nimi on peruja edelliskesän reissulta, jolloin paikan omistaja Magne kutsui sukellusporukkamme jäseniä Pirkoiksi Norjan tv:ssä esitetyn koomisen suomalaishahmo Pirkan mukaan…
Lähdimme kolmella autolla matkaan sunnuntaina, takaisin tulimme seuraavan viikon maanantain ja tiistain aamuyön välisenä aikana. Asuimme osan aikaa Kabelvågissa aivan laiturin vieressä olevassa talossa ja pari yötä/kolme päivää veneessä. Se oli paikallisen Lofotdykk sukellusyrityksen omistama majoitustila. Alakerrassa oli tilava huone sukellusvarusteiden säilyttämistä ja kuivattamista varten. Yläkerrassa majoitustilat monessa huoneessa ja keittiö/ruokailuhuone. Ruokapuolen hoidimme itse. Puoliammattilaiset kokkipojat valmistivat meille maukkaat ja näyttävät päivälliset, aamiaiset ja tiskivuorot jakautuivat tasaisesti lopun porukan kesken. Tuulisen kelin takia emme heti päässeet venereissulle kuten oli tarkoitus. Teimme siis kumpparilla pari sukellusta päivässä suhteellisen vauhdikkaassa kelissä parille hylylle sekä biodyykin kauniille vedenalaiselle rinteelle. Ensimmäisenä päivänä matkalla kohteelle näimme jo miekkavalasparven, jota seurailimme jonkin aikaa. Vaikuttavaa. Pieniä valaanpoikasia emonsa rinnalla, parin isomman uroksen selkäevät. Sukellusreissut kestivät parhaimmillaan reilusti yli kolme tuntia, koko ajan kuivapuvun vetskari tiukasti kiinni. Kohteille oli siis jonkin verran matkaa. Hylyt olivat syvyyksissä 15 - 25 ja 40 - 50 metriä. Biodyykin maisemat, värit, eläimet ja kasvit kestävät vertailun etelän hyvien kohteiden kanssa.
Kolmantena päivänä pääsimme vihdoin miekkavalaita etsimään. Magnen uuteen perinpohjin kunnostettuun noin 15 metriseen ’Anne Bro’ -veneeseen lastattiin kassit ja sukelluskamat ja matkaan. Meni monta tuntia, ennen kuin ensimmäiset selkäevät näkyivät. Kuivapuvut niskaan ja kumpparin kyytiin. Seurasimme parvea kauan ja aina välillä Magne ajoi veneen lauman eteen ja sammutti moottorin. Me menimme mahdollisimman hiljaa veteen ja onnistuimme näkemään vain vilauksen syvälle sukeltavista valaista. Ne eivät halunneet näyttäytyä. Etsimme uutta parvea ja tapasimme pallopäävalaita. Niiden kanssa ei saanut mennä veteen, sillä saattavat uteliaisuuttaan tulla tökkimään... Muutamat niistä nostivat päänsä korkealle veden pinnalle nähdäkseen paremmin keitä lähistöllä pörrää. Kävimme ostamassa eräästä kalastajaveneestä muutaman sein lounaskeittoa varten. Iltahämärässä pääsimme veneellä vielä tosi lähelle yhtä parvea. Niiden matkantekoa ja vesihöyryä puhaltavaa hengitystä voisi lumoutuneena seurata vaikka kuinka kauan. Seuraavana aamuna lähdimme taas kumpparilla matkaan ja näimme muutamia hienoja valaiden sukelluksia syvyyksiin. Kävimme sukeltamassa 1877 uponneen postilaivan hylylle. Iltapäivällä ei ollut tietoakaan valaista. Kolmannen päivän aamu alkoi sukelluksella 200 metriä syvän pystysuoran seinämän loistavassa näkyväisyydessä. Pari pojista kävi dippaamassa vähän muita syvemmälle… Kauneimmat näkymät olivat kuitenkin 20 metrin yläpuolella. Seinämään kiinnittyneitä merivuokkoja, pieniä rapuja, simpukoita, kala nukkumassa kelpin lehden suojiin naamioituneena. Seinämä oli hieno pinnalta katsottunakin, keli oli lähes tyyni, eikä sateesta ollut tietoakaan. Päivällä teimme parhaat valasbongaukset. Löysimme useita parvia, joita seurailimme pinnalla ja pinnan alla.
Ties kuinka monta kertaa päivässä varovasti veteen ja punnerrus takaisin kumppariin. Parasta oli ehdottomasti silliparven kimpussa ruokailleen lauman seuraaminen. Hetken arvelutti mennä niiden lähelle veteen - siis ruokapöytään! Näin pariinkin otteeseen, kun valas ui ylöspäin kohti pintaa, nostin pääni vesirajan yläpuolelle ja pystyin seuraamaan sen pinnalla käymisen! Yksi kävi pari kertaa ihmettelemässä veneen alla, mikä siinä oikein kellui. Valaiden seuraamiseen jäi jotenkin kiikkiin! Samoin niiden ikuistamiseen kameralle pinnalla ja pinnan alla.
Viimeinen päivä edessä ja tarkoituksena oli lähteä virtasukellukselle. 20 ms tuuli pilasi kuitenkin suunnitelmat. Kumpparilla ei ollut mitään asiaa lähes tunnin matkan päässä olevalle vedenalaiselle virralle. Lähdimme 15 minuutin päässä olevalle hylylle rajussa kelissä. Kaikille meille matka huoneen korkuisten aaltojen pohjalla oli uusi ja mielenkiintoinen kokemus! Kukaan ei ollut koskaan kokenut vastaavia aaltoja veneen kokoon suhteutettuna. Lähes täydellinen reissu kaiken kaikkiaan. Paikka oli tuttu suurimmalle osalle, jotka olivat olleet edellisenä kesänä siellä sukeltamassa. Magne tiesi tapamme toimia ja toteutti toiveitamme niin hyvin kuin pystyi. Kaikki olisimme halunneet sukeltaa paljon enemmän, sillä hienoja kohteita olisi ollut tarjolla. Keli ei kuitenkaan antanut myöden, eikä veneessä ollut kompuraa, jolla olisi saanut pullot täytettyä. Tätä paikkaa voi ehdottomasti suositella miekkavalasaikaan tai sitten vaan pelkkänä sukellusreissuna kesäkeleissä.