Loskaleiri
Torstai iltapäivä ei oikein ollut paras, kun osa jo suunnisti Prediumia
kohden.
Lunta tuli taivaan taivaan täydeltä ja veneetkin piti hinata leirille. Kaikki
kumminkin meni hyvin ja veneetkin laitettiin heti veteen.
Sitten saunaan ja takkatulesta nauttimaan.
Aamu ei valjennut perjantaina paljon parempana. Silti ennusteista huolimatta
lähdimme (Jykä, Joke, Miia ja Make R) Eggoa kohden. Keli ei vastannutkaan
ennusteita ja pääsimme hienosti sinne.
Kamat päälle ja veteen. Näkyvyys oli mainio ja saimme nautiskella rauhassa
hitaasti ruostuvasta lempihylystämme.
Vesi oli 5-6C joten kyllähän se oli jälleen viileää kyytiä takaisin.
Samaan aikaa Taru ja Aleksi (märkkäreillä) harjoittelivat Papan opastuksella
saunarannassa. Näillä ei sitten virta loppunutkaan vaan piti vielä päästä
yösukellukselle.
Joten tarvittiin vielä kaksi "vapaaehtoista". No allekirjoittautunut ja Pappa
suostui viemään heidät. Teimme nuotion rantaan, jossa muut olivat piknikillä
meidän pulatessa.
Teimme hyvät yödyykit. Saimmepa heti rannassa Elalta lämmittävää juomaa.
Jälleen oli aika takkatulen ja yhteislaulun. Ville ja Katrikin saapuivat illan
aikana. Keksipä joku, että Tähdessäkin on käytävä. Joten teimme sinne
pikavisiitin.
Lauantai aamuna tuli vielä Juha, Ron ja Hannele K sekä Timo L. Joten nyt tuli
molemmat veneet täyteen sukeltajista.
Menimme siis koko porukalla Koverhaarin hylylle. Näkyvyys kyllä oli hyvä, mutta
mutapohja pöllysi ikävästi. Silti kaikille uusi hylky.
Palatessa heitimme märkäpuku porukan suoraan saunarantaan ja toinen vene päätti
käydä Antoniolla. Se kannattikin, sillä nyt ei muta häirinnyt vaan oli loistava
näkyväisyys ja vähän porukkaa.
Sitten oli vuorossa viinit ja juustot. Äijät oli katsomassa lätkää toisessa
mökissä ja naiset olivat valmistelemassa toisessa. No naiset ottivatkin pitkät
tirsat ja äijien saapuessa mökkiin olikin aika hiljaista. Eihän meillä ollut
kiire mihinkään ja ilta onnistui hienosti. Jälleen laulua, takkatulta, tarinoita
joita on kerrottu ehkä tuhat kertaa, silti ne kuuluu kertoa aina uudelleen.
Sunnuntaina sitten nukuimmekin hieman pitempään. Silti ennen puoltapäivää
kompura lauloi ja Taru ja Aleksi menivät vielä kerran sukeltamaan. Sitten kaikki
alkoivat suunnistaa isänpäivän viettoon.
Käsittääkseni kaikki nauttivat ja saivat sukeltaakin tarpeeksi.
Joke
|
|
|
| Yö dyykki / Make R ja Taru | Yö dyykki / Make R, Joke ja Aleksi |
|
|
![]() |
| Yö dyykki / Esan eka dyykki Suomessa | Yö dyykki/ Esa ja Taru |
|
|
|
| Yö dyykki / Jykä viritti nuotion ohjaamaan sukeltajia rantaan | Yö dyykki / Ela oli varannut myös lämmintä juomaa |
![]() |
![]() |
| POrukka valmistautuu lauantaina Koverharin hylylle menoon | Jykän vene valmis |
| to ilta | pe | la | su |
![]() |
||
| 1 | Tuula K | |||||
| 2 | Joke | i | ||||
| 3 | Ela | |||||
| 4 | Jykä | i | ||||
| 5 | Esa | i | ||||
| 6 | Miia P | i | ||||
| 7 | Taru | i | ||||
| 8 | Ville | i | ||||
| 9 | Avec | i | ||||
| 10 | Arska | Peruttu | ||||
| 11 | Aleksi |
i |
||||
| 12 | Make R |
i |
||||
Jälleen Loskan aika. Käytössä kaksi keskikokoista mökkiä. Eli paikkoja
rajoitetusti. Vain nopeimmat pääsee mukaan
Tänä vuonna mahdollisuus tulla jo torstai iltana. Eli sukellusta perjantaina ja
lauantaina. Ja lauantai iltana sitten takkatulen ääressä jälleen maistelemme
viinejä ja juustoa.
Ilmoittautumisia aloitetaan ottaa vastaan sähköpostilla
jouko.riikonen()finnairi.fi