Olimme kokoontuneet todella isolla joukolla viettämään kerhon 25v
juhlaa pikkujoulujen yhteydessä.
Olimme kutsuneet joitakin yhteistyökumppaneita ja tavaran toimittajia. Kaikkihan eivät
tietenkään päässeet paikalle, mutta eipä ravintolaankaan olisi enempää mahtunut.
Olihan meillä mukana Prediumista Inge ja Vivan jotka ovat pitäneet meidät hyvissä
ruuissa Tammisaaren leirien aikaan. Ingellähän on kuppila Prediumissa.
Olimme varanneet pienen ravintolan Katajannokalta kokonaan käyttöömme. Se olikin paras
vaihtoehto, saimme viettää todella hienon illan. Saimme myös hyvää palvelua ja täten
voinemme suositella kyseistä ravintolaa.
Jaoimme vuoden dyykkäri palkinnon, pidimme arpajaiset ja juhlien kunniaksi muistimme
vielä kahta jäsentämme. Heikki Moisio (ei pääsyt paikalle) ja Esa Teerioja saivat
muistotaulun pitkästä ja ansiokkaasta työstä kerhon hyväksi. Vuoden- dyykaripalkinnon
sai itseoikeutetusti Tiina Partanen. Tiinalla riittää enerkiaa ja hän on sen suunnannut
sen kerhomme hyväksi. Arpajaisissa saikin vähän kaikki jotakin.
Upea
juhlakakku
Keskellä Inge ja Vivan
Juha sai arpajaispalkinnon halauksilla. Kuv. Veronika, Tiina Tina
valittiin vuoden dyykariksi
Ravintola oli pieni, mutta tunnelma oli mahtava
Esa (vas.) sai muistotaulun työstä kerhon hyväksi.Kuvassa lisäksi Jouko ja Timo
Esa left 22 years in directors.