Päiväkeikka Ilmarilla 21.8.2010
Tarkoituksena oli lähteä Alcalle sukeltamaan. Jostain syystä
tämä hylky ei kuulu monenkaan päiväkirjoihin.
No ei kuulu kyllä tämänkään reissun jälkeen. Keli tietenkin oli niin
epävakainen ja arvelluttava, ettemme menneet sinne.
Varakohteeksi olimme ajatelleet Marttaa. Niinpä suunnistimme sinne. Matkalla
Gälvön kohdalle "törmäsimme" Touhoon. Hän oli menossa Porkkalaan mökiltään ja
aikoipa tulla takaisin mökilleen. Siis mökki on Ruotsinpyhtäällä.
Saavuimme Martalle, kaiutimme ja poijutimme sen.
Ei muuta ku veteen. Kolme paria ehti lähteä, jotka kaikki kyllä palasivat heti
takaisin. Nyt tiedämme mitä tarkoittaa maitomainen sakka.
Alhaalla oli todella huono näkyvyys. Mutta poiju oli kiinni kyllä hylyssä.
Päätimme ruokailla Martan päällä. Söimme hyvällä ruokahalulla Juhan ja
kumppaneiden valmistamaa soppaa.
Sitten jätimme Martta odottamaan seuraavaa vierailua.
Suunnistimme sitten jo tutummalle Kultakaleerille. Keli nousi kokoajan. Saimme
silti veneen luodon itäpuolelle suojaan. Nyt kaikki pääsivät veteen. Näkyvyyden
ollessa kohtuullinen pystyimme tutkailla tätä kuuluisaa hylkyä. Kultaa ei kyllä
näkynyt, mutta muuta roinaa kyllä.
Kun kaikki olivat ylhäällä laitoimme saunan päälle. Kävipä muutama uimassakin
n.20C vedessä.
Paluu matkalla sitten tuulí yltyi ja alkoi satamaan kun satamaan päästiin.
![]() |
![]() |
| Hesa jää taakse. Barbarakin lähti mukaa | TOimintaa Martalla |
![]() |
![]() |
| Lounas.. | ..ja lounaan syöjä Timo |
![]() |
![]() |
| Porukkaa kannella | Juha ja .. kyllähän te tiedätte |