ASCA Hampuri   6.6.2009 

Hansa järjesti Ascan tänä vuonna. Samat joukkueet paikalla kuin viime vuonna Hesan kisoissakin.  Mia ja Tuula olivat paikalla jo torstaina. Perjantaipäivä
sujui shoppaillen ja Hampurin nähtävyyksiä katsellen. Myöhemmin iltapäivällä porukkaan liittyi muukin meidän porukka, Kimmoa lukuunottamatta. Suunnattiin
siis St. Pauliin ja Reperbahniin. Listalta syötiin Pizza Prostitutio, joka oli hyvinkin maittavaa...   Myöhemmin illalla suunnattiin hotellin baariin, jonne
Carcoluxin porukkaakin kerääntyi. Isännät kävivät meitä myös tervehtimässä. 

Aamulla suuntasimme aurinkoisessa, mutta erittäin tuulisessa säässä Ortkaten tekojärvelle.  Finskin joukoissa oli Lammi Junior & Senior ja toisessa Mäkinen
& Kuittinen. Supportteina toimivat Kimmo ja Mia. Ensimmäinen tehtävä oli perinteinen pelastustehtävä, jossa uitiin poijule 50 m ja haettiin kaveri 3 m
syvyydestä ja raahattiin rannalle.  Lammien suoritus oli uskomaton, varsinkin kun Panulla taisi olla 15 kiloa lyijyä vyötäröllään !  Ei ihme, että Senior kaatui
maahan kaikkensa antaneena ja haukkoi ilmaa melko tovin ! Siitä viisastuneet Kuittinen & Mäkinen päättivät riisua kaikki kamat jo heti rantaa lähestyttäessä.....
Mikä sekään ei ihan riittänyt. Kun Timpan takamus oli hiekalla, ei mies liikahtanut milliäkään. Ainoa ratkaisu oli tempaista Timon jaloista kiinni ja nykäistä kaverin
jalat kuivalle maalle – tosin sillä seurauksella, että pelastettava oli kasvot 30 cm syvässä vedessä ! Säännöissä sanottiin ajanlaskun loppuvan, kun räpylät on
kuivalla maalla, joten suoritus hyväksyttiin.   Aikakin oli vain 6 sekuntia Lammin parhaasta suorituksesta ja muut 2 joukkuetta olivat vielä kaukana siitä. 

Suunnistus meni molemmilla joukkueilla erittäin hyvin, ainoastaan hupitehtävissä jäätiin jälkeen.  Valitettavasti Hansa voitti tiukan kisan hupitehtävissä
ansaituilla hyvillä pisteillä. Pelkkien sukellustehtävien perusteella Finski olisi saanut kultamitalin, kun nyt oli tyytyminen hopeaan (Lammit) ja pronssiin (Timo & Tuula).  Mitalitkin tulevat perässä ”emailillä”. 

Isännät olivat järjestäneet hienon Barbecue-juhlan kerhon tiloissaan, ruokaa oli hyvinkin riittävästi ja se oli maittavaa. Juomaa .... oli kyllä myös ja sehän kaikille
maistui.  Palkintojen jaon jälkeen kiittelimme vielä kovasti ja lahjoitimme isännille hiukkasen voimajuomaa.  Aikataulun mukaisesti 23.59 siirryimme hotellin
baariin, jossa seremoniamestari Mäkinen  nauratti porukkaa aina kipurajoille asti non stop – esityksellään aina 03.30 saakka.  
Isotkin miehet itkivät  -
naurusta
J

“Virkeimmät” lähtivät aamulla 7 aikaan kohti Fishmarkt:ia, joka on Hampurin kuuluisimpia nähtävyyksiä. Siellä yöllä hyvin aloitettua känniä jatketaan tai jo
tulluttu krapulaa parannetaan.  Bändi soitti ja olut virtasi.  Sai siellä tosin tehdä ostoksiakin aina kaloista puluihin ja kasveistä kenkiin (kaikkea siltä väliltä). 
Emme herättäneet huomiota nuutuneella olemuksellamme, koska monet olivat vielä paljon heikommassa hapessa.....  Siihen päälle pikku Elbe-risteily ja
meinasi tulla tytöille kiire koneeseen.  Supporterit Timo & Kimmo huolehtivat onneksi meidänkin laukut kentälle ja meinasi mennä reissu pitkäksi...  Lammit
jäivät vielä Hampuriin seikkailemaan. 

Carcolux lupasi ensi vuonna pitää kisat Luxembourgissa ja alustava aikataulu on edelleen sama, kesäkuun toinen viikonloppu.  Kannattaa lähteä mukaan !
 

  Meidän porukka tulossa kisapaikalle Tuula valitsee pulloja
Järjestäjä käy tarjoamassa oliko tehtävä liian raskas "vanhalle" sukeltajalle Säännöissä oli, että pelastettavan räpylät täytyy olla maalla. Mainintaa ei ollut saako pää jäädä veden alle, hmm...  
Lammit lähdössä suunnistamaan Kisan parhaat suunnistajat, ei uskoisi??? Timokin helpottunut kun ei hukkunut
  Varokaa nyt heitän, myös takana Iloinen ja jo voipunut seurue.
     
  Timon takia isokin mies itkee, ilosta