ASCA:n kilpailu 1992 Lontoo
Joukkueemme valinta alkoi toukokuussa karsinnoilla, joihin ei osallistunut kuin kolme
jäsentä. Joukkueesta siis puuttui viellä muutama jäsen. Halukkaita ilmoittautuikin
tarpeeksi.Nyt odottelimmekin sitten tietoa Lontoosta milloin kisa olisi. Tieto tuli
lopulta niin myöhään ettemme saaneet kaikki halukkaita kiinni vaan juoduimme loihtimaan
viellä pari vapaaehtoista. Saimme kuin saimmekin joukkueen kasaan. Sitten suunta vain
Lontoota kohti.
Perjantaina kentällä jännäsimme mahtuisimmeko ollenkaan koneeseen sillä ne olivat
tosi täynnä.Ensimmäiseen koneeseen meni kolme ja seuraavaan vain yksi. Eli loput
tulivat vasta lauantai aamuna.Hotellimme sijaitsi aivan kentän vieressä, jonne BA:n
edustaja meidät ohjasi.
Sitten oli vuorossa BA:n henkilökunnan kerhotaloon tutustuminen, jossa nautimme edullista
ruokaa ja virvokkeita.
Lauantai aamuna tapasimme klo.11.00 aulassa ja matkustimme bussilla BA:n Sailing Clubille,
missä kilpailu ja illanvietto pidettiin.Kerho sijaitsi pienen "teko"järven
ranalla. Kisarata oli rakennettu normaalisti rannasta ulospäin poijuilla merkittynä.
Tämä tietenkin kierrettiin uiden ja koitettiin löytää sukeltaen.Kilpailu alkoi
henkilökohtaisilla 100m ja 400m mqatkoilla jonka jälkeen oli kahvitauko.Sitten oli
sähköinen 4x100m viesti ja lopuksi suunnistus. Suunnistus ei tällä kertaa oikein
onnistunut kun ensimmäinen pari eksyi toisistaan, toinen oli keskellä järveä ja toinen
meni laiturin alle. Tämä kyllä huomattiin rannalla ja he saivatkin lohdutus
hauskimmasta sukelluksesta palkinnoksi lippikset.Sattui sitä muillekin . Ranskalaiset
löysivät meidän poijun. Englantilaiset löysivät poijunsa, mutta unohtivat käydä
pinnassa jolloin aika olisi pysäytetty.
Nyt laskettiin pisteet ja voittajiksi tuli Air France. Toiseksi tuli BA sitten me ja LH
jätettiin viimeiseksi.
Illanvietossa oli ohjelmana tietenkin palkintojen jako. Lisäksi oli arpajaisia ja
tietenkin oluen juonti kilpailu. Tähänkin joukkueemme osallistui kolmen jäsenen
voimalla. Lopuksi oli tanssia ja ilta päättyi 23.15.
Sunnuntaina lähdimmekin yrittämään aamu koneella. Kentällä meinasi tulla ongelmia,
kun Lontoossa id-lipulla matkustavat kantavat tavaransa portille asti ja meillähän oli
sukelluspuukot mukana. Jouimmekin jättämään ne omaan kuljetukseen turvatarkastuksessa.
Pääsimme kaikki koneeseen, joten paluu sujui hyvin.
Matka oli onnistunut kuten kisatkin josta kiitos isännille
| Finnair team from left Eero, Erkki, Niisku, Joke
and behind the camera Kalevi
J.Riikonen |
![]() |
![]() |
|
Results 1.AF |
![]() |